20.12.2024
Kunnantalo suljettuna 23.12.2024-31.12.2024
8.5.2024
Lauantaina 25.5.2024 kello 13 - 15.30 on Pyrylässä tunnetaitojen työpaja osana KeväHölöseviikkoa. Ristijärveläiset ovat sikäli onnekkaita, että terapeutti, tietokirjailija Marika Rosenborg käy silloin tällöin ristijärveläisillä juurillaan ja jakaa osaamistaan täällä. Marika antaa tässä hieman ennakkotietoa työpajasta.
Tunnetaidolla tarkoitetaan sitä, että pystyy tunnistamaan omia ja toisten tunteita ja säätelemään omia tunteita niin, että pystyy olemaan hyvässä vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Hyvät tunnetaidot auttavat tulemaan paremmin toimeen myös itsensä kanssa.
Kaiken lähtökohta on läsnäolotaitojen vahvistaminen. Kun me toimitaan ajattelematta, me joudutaan hankaluuksiin ihmissuhteissa. Tärkeää on kuuntelemisen taito, kyky opetella kuuntelemaan keskeyttämättä. Paino on sanalla taito. Kuka tahansa voi opetella harjoittelemalla paremmaksi tunnesäätelijäksi. Oman temperamentin taakse ei voi mennä piiloon ja perustella sillä huonoa käyttäytymistään. Voimme kaikissa ikävaiheissa oppia vuorovaikuttamaan arvostavasti toistemme kanssa.
Elämä antaa jokainen hetki meille mahdollisuuden ylläpitää ja harjoitella tunnetaitoja, mahdollisuuden ymmärtää, olla läsnä, pystyä kuuntelemaan.
Tunnetaitotyöpaja on työpaja - ei pelkkä luento. Pienryhmissä pohditaan harjoitusten äärellä tunteita ja niihin liittyviä ajatuksia. Osallistumismaksuun kuuluva kirja on tunnetaitojen harjoituskirja. Työpajassa tehdään siihen liittyviä harjoituksia. Lopuksi tehdään yhdessä Marikan ohjaama mindfulness-harjoitus.
Työpajassa on mahdollisuus kysellä ja jakaa ajatuksiaan. Tavoitteena on auttaa ihmisiä tunnistamaan ja säätelemään omia tunteita ja myös rohkaista puhumaan omista tunteista.
Lähtökohtaisesti tunteet eivät ole hyvä tai huonoja. Ihmisillä ajattelevat monesti, että "huonoja tunteita", kuten ahdistusta ja mustasukkaisuutta tulee vältellä. Elämässä kuitenkin pärjää paremmin, jos voi suhtautua avoimin mielin kaikkiin tunteisiin.
Ilmoittautumiset 22.5.mennessä osoitteella marika.rosenborg@gmail.com. Työpaja, 30 euroa, laskutetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Paikkoja on yhteensä 20.
Kuva: Samuel Glassar.
Marika kertoo ristijärveläisistä juuristaan ja tiestään terapeutiksi ja tietokirjailijaksi Juttupalstalla julkaistussa jutussaan, johon voit tutustua täältä.