20.12.2024
Kunnantalo suljettuna 23.12.2024-31.12.2024
27.5.2024
Tänä keväänä on käynnistynyt Kajaanin ammattikorkeakoulun hallinnoima hanke Ristijärven matkailun tulevaisuuden tiekartta. Hankkeesta kertoo projektipäällikkö Pasi Korhonen.
Ristijärvi, pieni kunta Kainuun sydämessä, on valmistelemassa harppausta matkailukohteeksi. Kunnan keskeinen sijainti valtatie 5:n varrella, lyhyt matka Kajaanin lentokentälle ja rautatieasemalle tarjoavat erinomaiset lähtökohdat matkailun kehittämiselle. Nyt Ristijärvi haluaa nousta matkailukartalle ja houkutella vierailijoita tutustumaan sen upeisiin luonto- ja kulttuurikohteisiin.
Ristijärvi on jäänyt Vuokatin, Ukkohallan ja Paljakan matkailukeskusten varjoon, mutta tämä on muuttumassa. Tänä keväänä käynnistynyt Kajaanin ammattikorkeakoulun hallinnoima "Ristijärven matkailun tulevaisuuden tiekartta" -hanke tähtää Ristijärven matkailun nostamiseen uudelle tasolle.
Projektipäällikkö Pasi Korhonen kertoo, että hankkeen alussa keskitytään nostamaan Ristijärven kiinnostavia luonto- ja kulttuurikohteita sekä retkeilyreittejä paremmin näkyville sekä samalla tuomaan paremmin esille alueen investointimahdollisuuksia ja potentiaalia. "Tavoitteenamme on luoda ympäristö, joka houkuttelee matkailijoita ja edistää paikallista elinkeinoelämää," Korhonen sanoo.
Silta Laahtasen yli. Laahtanen on Ristijärven matkailukohteita ja pitkospuineen näyte ristijärveläisestä talkoohengestä.
Ristijärvellä on matkailussa hyvä kehityspotentiaali. Paikallinen luonto ja kulttuuri, mielenkiintoiset tapahtumat, olemassa oleva vapaa-ajanasutus ja logistinen sijainti luovat vahvan perustan matkailun kehittämiselle. Matkailusektorilla on jo nyt toiminnassa joitakin yrityksiä, ja yrityksillä on potentiaalia kasvattaa matkailumyynnin osuuttaan merkittävästi. Tämä edellyttää tuote- ja palvelukehitystä sekä aktiivisia markkinointi- ja myyntitoimenpiteitä.
Yhteistyö yhdistysten kanssa tarjoaa monia tapoja kehittää matkailua. Vapaa-ajan asukkaat ovat myös merkittävä osa matkailua. Ristijärvellä on noin 600 vapaa-ajan asuntoa, joiden asukkaat vilkastuttavat kuntaa ja käyttävät paikallisia palveluita. Yhdistysten järjestämät tapahtumat, kuten Ristijärven hiihto, Veisuuvestivaali - nykynimeltään Ristijärvi soi - ja Juustoleipämessut, ovat hyvä pohja lähteä kehittämään tapahtumatarjontaa.
"Matkailun tiekartta on konkreettinen suunnitelma, joka auttaa kaikkia matkailutoimijoita kehittämään toimintaansa ja tekemään tulevaisuuden investointeja. Tämä hanke vahvistaa Ristijärven asemaa matkailukohteena ja tukee paikallista elinkeinoelämää," Korhonen summaa.
Kevääseen 2025 saakka yltävän hankeen tavoitteena on luoda yhteinen suunnitelma, joka ohjaa matkailun kehittämistä tulevaisuudessa ja tuo konkreettisia tuloksia. Matkailuliiketoiminnan merkityksen tunnistaminen kunnassa ja alueella on keskeistä matkailun kasvulle ja kehitykselle.
Pasi Korhonen
Projektipäällikkö
Kajaanin ammattikorkeakoulu
pasi.korhonen@kamk.fi
040 123 4567