Vieraslajit Veks! 2024-2025

4.6.2024

Kaksivuotinen vieraslajihanke käyntiin Kainuun ja Vaalan kunnissa.

Uuden hankkeen tavoitteena on edistää tietoisuutta vieraslajeista, tehdä konkreettista torjuntatyötä sekä tukea Kainuun monimuotoisen luonnon ja perinnemaisemien säilymistä. Aiemman vieraslajiprojektin toimintaa jatketaan entistä isommin ja paremmin, ja samalla uutta kehittäen. Hanke toteutetaan Elävä Kainuu Leaderin ja Oulujärvi Leaderin yhteishankkeena, jota hallinnoi Ekokymppi. Hankkeen toimenpiteet tavoittavat nyt sekä Ekokympin, että Leadereiden koko toiminta-alueen, eli yhteensä yhdeksän kuntaa.

Miksi vieraslajihanketta tarvitaan?

Vieraslajit uhkaavat luonnon monimuotoisuutta, ja aiheuttavat merkittävää haittaa ympäristölle ja taloudelle. Esimerkiksi jättiputki voi levitä nopeasti, vieden elintilaa kotoperäisiltä kasvilajeilta ja aiheuttaen terveysriskejä ihmisille. Minkin ja supikoiran levittäytyminen puolestaan uhkaa paikallista eläimistöä. Kainuun vieraslajiongelmaan puututaan senkin vuoksi, jotta meidän paikallisten lisäksi myös matkailijat voisivat jatkossakin nauttia kauniista ja karusta alkuperäisluonnostamme.

Hankkeen toiminnot ja osallistumismahdollisuudet:

Kahden toimintavuoden aikana järjestetään muun muassa talkoita, kokeiluja ja tiedotusta. Kehitämme yhteistyötä kylien, koulujen ja metsästysseurojen kanssa, jotta vieraslajitietoisuutta ja torjuntoja saataisiin juurtumaan osaksi kesän puuhasteluja. Ekokymppi järjestää maksuttoman vieraslajijätteen vastaanoton hankealueella.

Metsästysseurojen käyttöön hankitaan minkki- ja supikoiraloukkuja koko alueelle. Tutkimme myös vieraskasvijätteen käyttämistä biokaasulaitosten syötteenä. Kannustamme kaikkia paikallisia yrityksiä ja järjestöjä mukaan Kainuun luonnon suojelemiseen! Talkoista, ja kaikesta muustakin ilmoitetaan sosiaalisen median kanavissa, jotka löytyvät hakusanalla Vieraslajit Veks.

Yhteistyöllä voimme suojella arvokasta luontoamme ja turvata sen monimuotoisuuden tuleville sukupolville -Yhdessä me sen teemme!

Hankkeen lähtökohdat:

· Laaja ja tehokas torjunta: Hankkeessa torjutaan yleisimpien vieraskasvien lisäksi myös minkkiä ja supikoiraa, ja tarkkaillaan uusien potentiaalisten haittalajien leviämistä. Erityistä huomiota kiinnitetään jättiputken torjuntaan sekä yksityisillä että julkisilla mailla.

· Yhteisöllinen lähestymistapa: Pyritään edistämään hyvähenkistä keskustelua ja talkoohenkeä, tehden vieraslajien torjunnasta helppoa ja mukavaa. Joukkoistetun mobiilipeli-torjunnan kautta kuntalaisia palkitaan torjunnoista myös rahallisesti.

· Rahoitus: Hankkeen rahoittavat Ely-keskuksen kautta Euroopan unionin maaseuturahasto, Elävä Kainuu Leader, Oulujärvi Leader, Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Ekokymppi, sekä kaikki yhdeksän kuntaa omarahoitusosuuksillaan.

Lisätietoja hankkeesta ja osallistumismahdollisuuksista saa ottamalla yhteyttä: Puhelin/whatsapp: 044 7100 144 Sähköposti: ville.juntunen@ekokymppi.fi Instagram: @vieraslajitveks Facebook: @vieraslajitkainuu