Eila Oikarinen leipoo ruisleivän 202 vuotta vanhaan leivänjuureen

Eila Oikarinen on 85-vuotias monen polven ristijärveläinen. Hänen aarteensa on taikinapytty, jonka pohjassa on vuosiluku 1818. Siihen hän tekee taikinan ja leipoo 12 muhkeaa ruisleipää. Antaapa Eilan kertoa, miten se tapahtuu. Eila kertoo myös taustastaan ja rakkaasta harrastuksestaan – öljyvärimaalauksesta.

Myö kun mennään Eilan kommean omakotitalon alakertaan, niin sieltä löytyy taekinapytty, jonka pohjassa on vuosiluku 1818. Taekinapytyssä on 202 vuotta vanha leivänjuuri – jonnii kilipaelun mukkaan Suomen kolomanneksi vanahin. ”On se näläkävuojet nähny se pytty”, sannoo Eila.

Kun Eila rupejaa leivän leivontaan, hän pannoo taekinapyttyyn kahen maessa suunnilleen huoneen lämpöstä vettä sankollisen ja vatkovaa jaohoja - kuhan pussin suulta koataa vaen niin, että tulloo semmonen vellimäenen seos. Sitä vatkataan vaen, jotta tulloo ilimoa. Pannaan jaohoja pinnalle ja jätetään tunniksi seisomaan.

Kolome kertoa aenahi hän pannoo jaohoja lisseä iltasella ja joka kerta vatkovaa ja pannoo pinnalle jaohoja ja antaa olla huoneen lämmössä. 

Sitten oamusella kun nousoo kuuvelta tai viijeltä, pannoo merisuoloa vaekka kourallisen. Oamusella lisejää puolet viijen kilon pussista.

”Taekinasta tehhään illalla sakkea velli ja oamulla sakkea puuro. Sitten noen tunnin kuluttua alustettaan”, tarkentaa Eila.

Oamukahven jäläkeen Eila alustaa taekinan ja pannoo loput jaohot. Aenahi 13 killoa mennöö jaohoja, kun pannoo sankollisen vettä. ”Alustan käsillä sen aekoa että alakaa napse kuuluo. Se napsaa sitte”, lisejää Eila tietävä ilime noamalla.

Uuni pannaan lämpeämmään, kun taekina on alustettu. Sitten taekinan pittää kohota aenahi kaksinkertaseksi. Taekinanjuuri likovaa mukkaan, kun sen kahen aekaan pannoo – ei tarte hiivoja eikä mittää.

”Kaksi täöttöä paan halakoja, niin sillon se lämpiää 300 asteeseen meijän uuni. Sitten hiilet vejetään ja kostealla saonavastalla hujjaotettaan tuhkat poes – siihen tarttuu hyvästi. Sitten soapi jo leipoa kun uuni on lämmitetty.”

”Leivät kohotan tunnin verran ja pistelen jollahi vekottimella. Ensimmäeset 6 leipeä paan jo 300-asteiseen uuniin. Paan uuniin ja puolen tunnin peästä otan kaksi leipeä eistä poes ja paan taakse. Ensimmäesie pijän vaen 50 minnuuttie.” 

Kun ensimmäeset on pantu uuniin, soapi lopun taekinan sitte leipoa. Ne kerkijää justiisa sen tunnin kohota nekkii.

”Kaksi täöttöä tulloo - 12 leipeä tien. Toesta täöttöä pijän tunnin, sillä lämpö on laskenna 250 asteeseen.”

Eila on Jokikylän tyttöjä

Jokikylän maisemaa hallitsee joki. Alila, Koskela, Niskala - kaikki talot on nimetty joen mukaan. ”Ennen oli pikkunen koski, että justiisa pysty soutamaan”, kertoo Eila, ”oli matala ja tasanen, että me penikat voetiin uija joen yli. Se oli tasanen kun lattie se meijän uimaranta, van se meni pilalle kun tekivät sen voemalaetoksen, sen jäläkeen se oli sepelikivveä. Pyhännänjokkeen kun tekivät Koskenkylässä voemalaetoksen, niin sillo kaevovat tuon meijän uimarannan ja kosken pilalle."

Eilan vanhemmat olivat Eeli ja Laina Romppainen, jotka asuivat Jokikylässä Kirnula-nimisessä talossa. Heidänkin vanhempansa olivat ristijärveläisiä, paitsi että isän isä oli tullut 1903 vävyksi Kirnulaan Hyrynsalmen Riitakylästä. ”On kuule vissiin aenae vaen riijelty”, kommentoi Eila kylän nimeä.

Eilan lapsuudenkodissa oli seitsemän lasta. ”Kun maatalossa tarvittaan työväkkeä, niin työ että jouva kouluun”, oli Eilan äiti sanonut.  ”Kävin kansanopiston”, jatkaa Eila. ”Siellä opetettiin joka lajjie keittämistä, kutomista - kaekkea. Kaksi nuorinta poekoe saevat käyvä keskikoulun.”

Taidekerho teki Eilasta taiteilijan

”Olin neljällätoesta, kun katon iltaruskon taevaalta. Sillon hoaveilin: oesipa minulla värit. Enhän minä älynny, että mistä niitä soapi.”

”Vuonna 70 tuli Ristijärvelle taedekerho, kun Joensuun Jussi rupesi opettammaan. Muutamie talavie Jussi opetti kansalaesopistossa.”

”Sitten oli pitkä väli, van sitten minä rupesin kulukemaan toas, kun Tapani Homanen tuli opettammaan – paltamolaenen, murteella veäntää, niin sen jäläkeen oon ollu vakituisesti. 50 vuotta minä oon moalannu.”

Eilan pihapiirissä on vanha rakennus, jota he leikillisesti kutsuvat palatsiksi. Palatsin  seinät ovat täynnä Eilan tauluja, ja Eilan omakotitalossa tauluja on kolmessa kerroksessa ja ”moalimalla on joku”. On Eila pitänyt Ristijärvellä näyttelyitäkin.

Mikonkorven emännän lammaslihavelli

Eila kaevaa lopuksi esille Kokki Kolomosen perinneruokakirjan, johon Mikonkorven emäntä Tyyne Rautiainen on antanu ohjeen ristijärveläesestä lammaslihavellistä. Voetasiinhan myö jätteä se seoroavaan kertaanni, van mitäpä tässä pihtoamaan – antaapa tulla lammaslihavellihi.

Siihen tarvittaan 400 krammoa luista palavilihhoa, 1 litra kuorittuja pottuja, 2 litroa vettä ja puoli litroa ohrajaohoja.

Palotellut lihapalat pannaan kiehumaan vetteen. Kun luut alakaa irrota lihhoesta, lisätään pottulohkot. Kun se on vähä aekoa kiehunu, ripotellaan ohrajaohot.

Annettaan kiehuo hiljalleen kypsäksi. Maestellaan suola, ja annettaan olla hellan reonalla kymmenisen minnuuttie ennen tarjoeluo. Siitä maku vaen paranoo.

Tämän keiton maku perustuu pitkään raohalliseen keittämiseen. Keitto on tarjottu puolisena. ”Puolinen tarkottaa lounasta”, huomaottaa Eila.