Isän puolen juuriltaan kainuulainen muusikko Tomi Väisänen on tehnyt Hiisijärven karkaamisesta osuvan laulun

10.10.2023

Tomi Väisänen kertoo kainuulaisista juuristaan ja Hiisijärvi-laulustaan. Jutun lopussa on nähtävissä Hiisijärvi-laulun video.

Olen oululainen muusikko, mutta isäni on Kainuusta - Sotkamosta. Etupäässähän Sotkamossa on Korhosia ja Heikkisiä, mutta on muutama Väisänen joukossa.

Isä lähti Haukiputtaalle, ja sieltähän se on äitikin. Osa sukulaisista on muuttanut takaisin Sotkamoon.

Isän vanha kotitalokin on pystyssä. Maat on jaettu sisarusten kesken, ja meillä on oma mökki laitettuna meijän maaosuudelle.

Olen pienestä pitäen kuullut Kainuun asioista ja kiinnostunut niistä. Muutenkin olen tykänny Kainuussa olla. Tykkään niistä ihmisistä siellä.

On tullu kuultua juttua Hiisijärvestä. Aihe on ollu koko ajan lähellä, se on kypsyny pikku hiljaa, ja kun oikea hetki tuli, niin laulu syntyi helposti - yhtenä iltana väkelsin sen valmiiksi. 

Muusikon taival on edennyt lukuisten bändien kautta trubaduuriksi

Kävin koulua Haukiputtaalla ja opiskelin Oulussa. Toimistotyötähän minä päätoimisesti teen - tekniikan insinööriosaamista kunnossapidon puolella. Aika paljo teen kaikenlaisen kulttuurin parissa. Paikallisradioon, Radio Kalevaan, teen musiikkiohjelmaa torstaisin.

Tomi Väisänen - tekniikan insinööriosaamista kunnossapidon puolella. Kuva: Pentti Amore.

Lukuisten erilaisten bändikokoonpanojen myötä olen päätynyt trubaduuriksi. Kun soittokavereille alkoi tulla perhettä, niin oli vaikeaa pitää koossa isoja kokoonpanoja. Tarinalliset biisini toimivat mies ja kitara -meiningillä. Yksin esiintyminen on helppoa, ja se sopii moniin tilaisuuksiin.

Tomi Väisänen - mies ja kitara. Kuva: Mari Koukkula.

Minua ovat musiikissa kiehtoneet tarinat. Arto Paasilinna ja Veikko Huovinen ovat esikuvia kovien kynäniekkojen puolelta. Junnulla ja Juicella on hienoja tarinoita biiseissä.

Laulujani löytyy Väisänen ja Väisänen jne. -nimellä kaikista suoratoistopalveluista - Youtube, Spotify, Apple Music - ja Levykauppa X:n nettikaupasta. Väisänen jne. -nimi juontuu siitä, että kokoonpanot ovat vaihdelleet. Yksin olen Väisänen ja bändin kanssa Väisänen jne.

Tässä näitä aiemmin julkaistuja albumeja:

  • Väisänen jne. - Jatkot 2016
  • Väisänen jne. - Kahden hengen booli 2019
  • Väisänen - Tulis ilta tai särkyis kone 2021

Tulis ilta tai särkyis kone -albumi ja -biisi liittyvät ohuesti Kainuuseen.

Kainuussa on koukku

Hiisijärvi-biisi kertoo todenperäisesti Hiisijärven karkaamisen tarinan. Järvihän karkasi ja kutistui kymmenesosaansa Paavali ja Pentti Härkösen kaivettua siitä 1761 ojan harjun kautta. Tarkoituksena oli vain lisätä hieman viljelymaata rannalla ajan tavan mukaan, mutta hiekkaharjuun kaivettu oja aiheutti aikakautensa suurimman ekokatastrofin. 

Tomi Väisänen esitti Hiisijärvi-laulunsa Hiisijärvellä heinäkuussa 2023, kun Hiisijärven karkaamista muisteltiin Hiisipirtillä. Tietoiskun järven karkaamisesta runsaine kuva-aineistoineen piti itsekin alunperin hiisijärveläinen Eero Pyykkönen. Eero on kuvin ja sanoin mukana myös Hiisijärven kyläesittelyssä ja Hiisijärven hiekkojen esittelyssä Ristijärven matkailukohteena. 

Hiisijärven hietikoiden hiekka on 9 000 vuoden takaista jääjärvisedimenttiä, jääjärvihietaa, joka paljastui näkyviin veden alta vuoden 1761 vedenlaskussa. Siinä voi Hiisijärven hiekoilla vierailija nyt tepastella.

Vedenlaskun jäljet näkyvät monin tavoin maisemassa, muun muassa vedessä pystyssä edelleen törröttävine honkineen. Hiisijärven kyläesittelyssä kerrotaan myös Paavali ja Pentti Härkösen oikeuslaitoskohtelusta ja myöhemmästä kohtalosta.

Hiisijärvi-laulussa sanat ja sävel ovat Tomi Väisäsen. Tomi nostaa esiin myös sovittajat Vesa Piston, joka soittaa Suomen ilmavoimien big bändissä, ja Pentti Amoren. Biisi muuttuu puolessa välissä, kuten Hiisijärvi aikoinaan.

- Minulle on tullut muitakin ehdotuksia järven karkauksesta, mutta ei sitä nyt joka järvestä biisiä tehdä, sanoo Tomi. 

Ristijärven kanssa Tomi on tehnyt biisinsä tiimoilta yhteistyötä. Uuden matkailukauden alussa Hiisijärvi-laulua käytetään Ristijärven matkailun edistämiseen. Hiisijärvi-laulun voi kuunnella sekä Hiisijärven kyläesittelyn että Hiisijärven hiekkojen esittelyn lopuksi.

- Meidän suvussa on muusikoita useampiakin, kertoo Tomi. - Kitara on ollu kotona niin kauan kun muistan. En oo meijän suvun ensimmäinen pelimanni.

Haastattelun aikaan Tomi on toisen muusikon, Arto Louhelan, luona. - Tekstittelemässä, Tomi täsmentää. - Artsin kanssa on hyvää yhteistyötä - parityötä.

- Opiskelin Oulussa, ja täällä oon pyöriny. Tykkään asua täällä - ilmapiiri, kulttuuri ja muu. Kulttuuririntamalla, jos riittää ideoita, alan yrittäjät lähtee mukkaan. Mutta merituuleen en totu koskaan.

- Sotkamossa käyn perheen kanssa mökillä usein. Kerran jopa kateltiin, mitä asuntoja siellä on myynnissä. Sitten mietittiin, särkyskö se taika, jos sinne muuttais. Näin se pyssyy erityislaatuisena paikkana. Ollaan kuitenkin menossa perheen kanssa sinne parin viikon päästä. Kainuussa on koukku.

Video Hiisijärvi-laulusta

Sanat, sävel ja esitys: Tomi Väisänen
Sovitus: Vesa Pisto ja Pentti Amore