Juuriltaan ristijärveläinen terapeutti-tietokirjailija Marika Rosenborg vierailee kirjastossa

Marika kertoo tässä lapsuutensa kesistä Jokikylässä, tiestään terapeutiksi ja kirjoittamistaan kirjoista. Hän vierailee kirjastossa maanantaina 14.8.2023 klo 17. Tervetuloa tutustumaan Marikaan ja keskustelemaan hänen kirjoissa käsittelemistään jokaisen elämää koskettavista aiheista.

Äitini on Jokikylästä Toppilan talosta, ja äidinäiti Nenämäen talosta Salokylältä.

Vietin suurimman osan lapsuus- ja nuoruuskesistä Toppilassa oman perheen kanssa, vaikka koti oli Helsingin Kumpulassa ja myöhemmin Malminkartanossa. Kun äiti, sisko ja isä lähtivät Helsinkiin, niin sain jäädä Jokikylään Vappu Karjalaisen tilalle Heiskalaan. Äidin sisko Vappu ja hänen miehensä Paavo halusivat ottaa minut kesälapseksi. 

Heiskalassa hoidin lehmiä ja osallistuin maatalon töihin - kaupunkilaistyttö sai osallistua. Heiskalan naapurissa asuivat Karjalaiset, Lyyli Karjalainen, joka oli ihana ihminen, ja hänen mukavat lapsensa Maritta ja Matti.

Heiskalassa oli vain Tomi-koira, mutta Karjalassa oli kissoja - rakastan kissoja. Vuosilta 75 - 85 minulla on Jokikylästä parhaat muistot. Muistan Leinosen kyläkaupan - sieltä sai aina kaupantekijäiseksi tikkarin. Muistan maalaisaamiaisen, kun Vappu-täti sen loihti - oi Vapun tekemä kainuulainen ruisleipä, uunijuusto ternimaidosta, juustoleipä, puurot ja marjat... Nämä ovat makumuistoja. 

Pidin muuten koulun työelämään tutustumisen eli tet-jakson Heiskalassa. Tein karjataloustöitä, syötin lehmiä, juotin vasikoita...

Muistan, että valkaisin navetan seiniä valkoisella kalkkimaalilla ja että sain seurata lehmän synnytystä.

Uimiseen liittyvät asiat ovat tärkeitä muistoja: Toppilassa uitiin Tenämäjärvessä, Heiskalassa Emäjoessa.

Heinätyöt ovat klassisia muistoja: kuumat kesät heinäpellolla, polkemassa heinäkasan päällä ja se vahva heinän tuoksu. Me lapset ihmeteltiin, että aikuiset joivat kuumaa kahvia helteellä, mutta he sanoivat, että virkistyksen vuoksi.

Heiskalassa oli myös hevonen, Julle-ruuna. Vapun mies Paavo vei sillä maitotonkkia maitolaiturille, sain olla reissuilla mukana. 

Aikuiset menivät Louhelaan tansseihin. Olisi kiinnostanut mennä mukaan, mutta se oli aikuisten maailmaa.

Kainuussa tietysti ykkönen on luonto ja luontoyhteys: vaaramaisema, järvet ja joet. Ihania olivat lapsuuskesät Toppilassa - rentoja; niissä vanhemmat olivat läsnä. Leikittiin pihaleikkejä, kerättiin marjoja, saunottiin. Hyviä lapsuuskesiä!

Koulu- ja opintotie on ollut monipolvinen

Keskeytin lukion 17-vuotiaana. Lähdin Oriveden opistoon opiskelemaan kirjoittamista. Suoritin lukion oppimäärän, kun opiskelin kulttuurisihteeriksi, mikä nyt vastaa ammattikorkeakoulun kulttuurintuottajan opintoja. Myöhemmin opiskelin Helsingin yliopiston Palmeniassa viestintää.

Olin sydänjärjestöissä töissä yhteensä 17 vuotta. Tein viestinnän ja kouluttajan töitä.

Erosin avioliitostani 1998 ja kävin eroseminaarin. Tykkäsin niin paljon, että kouluttauduin 2003 eroryhmien vetäjäksi. Malli on nykyään nimeltään Suomalainen eroseminaari. Viestinnän töiden ohella vedin näitä ryhmiä. Kymmenen vuotta sitten aloin opiskella tavoitteellisesti eri terapiamenetelmiä työni ohella. Nyt minulla on eroryhmien pitämisessä 20-vuotisjuhlavuosi ja terapiatyön 10-vuotisjuhlavuosi. Tämä, missä nyt istun haastattelijan kanssa, on toiminimeni Uuden elämän värit vastaanottotila Helsingin Vallilassa.

Olen kirjoittanut yksin kolme kirjaa ja yhteistyössä kaksi 

Tuon Ristijärven kirjastoon lahjaksi kirjoja, joita olen kirjoittanut tai joita olen ollut kirjoittamassa. Ensimmäinen kirja, jossa olin mukana, on vuonna 2018 ilmestynyt antologia Lasten oppeja äideille.

Samana vuonna ilmestyi oma esikoinen Sinä selviät kyllä - erovuoden matkaopas. Vuonna 2019 ilmestyi Uusperheen käsikirja yhdessä Tarja Törmäsen - lasteni bonusäidin - kanssa. Vuonna 2020 tuli Te selviätte kyllä - mahdollisuuksien parisuhde eli parisuhdeopas. Viime vuonna ilmestyi viimeisin kirjani Luopumisen kauneus - Kirja hellittämisestä ja hyväksymisestä, josta erityisesti kerron kirjastotapaamisessa.  Siinä on lähtökohtana prosessi, jota kävin läpi, kun lapset muuttivat pois kotoa. Asuin silloin kolmin lasteni, tytön ja pojan kanssa, eikä minulla ollut uutta kumppania. Se olikin vaikeampi paikka kuin osasin odottaa; olin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin - 48-vuotias yksineläjä.

Olen ollut läpi elämäni ahdistuvaa tyyppiä, ja kävin jo parikymppisenä ensimmäisen psykoterapiaprosessin, ja nyt tuli aika uudelle kierrokselle liki kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Kävin neljä vuotta tätä viimeisintä terapiaani, jonka aikana opin tavattoman paljon itsestäni ja mielen toiminnasta. Sain paljon hyviä työkaluja psyykkistä hyvinvointiani tukemaan ja toivuin. Tunnen toki yhä toisinaan ahdistusta, mutta pärjään sen kanssa paremmin. Mikä parasta, osaan auttaa nykyään myös asiakkaitani paremmin.

Kun rupesin kirjoittamaan tätä kirjaani todenteolla, isäni kuoli. Kirjoitin isän kuoleman, senkin luopumisen, kirjaan. Niinpä kirja käsittelee luopumista elämänkaarellisina vaiheina: parisuhteen päättymistä, kuolemaa, yksinäisyyttä, työttömyyttä, sairautta, sosiaalisia suhteita, elämän vaikeita kohtia, joita kaikkia käymme lävitse. Siinä keskitytään asioiden hyväksymiseen silloinkin, kun tapahtuu sellaista, mitä ei toivoisi. Kirja on myynyt kivasti. Siitä on tullut hyvää palautetta.

Kirjastovierailussa toivon tapaavani ristijärveläisiä

Tulen Ristijärven kirjastoon maanantaina 14.8. klo 17. On kiva päästä tapaamaan ristijärveläisiä. Tulen kertomaan luopumisesta elämän eri vaiheissa, myös ikääntymiseen liittyvästä luopumisesta. Äiti tulee kanssa. Saan äidin kanssa jakaa näitä asioita. Äiti on Ristijärven kirjaston superkäyttäjä.

Olen muuten kymmenisen vuotta sitten perustanut Ristijärvi-ryhmän Facebookiin. Ryhmä on edelleen aktiivinen, vaikka hallinnoinnin olen jo vuosia sitten luovuttanut muille.

Kirjoitin myös ystäväni kanssa vuoden ajan Ristijärvi tiedottaa -lehteen kolumneja sen jälkeen kun Ristijärven historia -tiiliskivi oli ilmestynyt.

 

Terapeutti-kirjailija Marika Rosenborg. Kuva: Emma Ronkainen.

Toppilan pelastamisesta on löytynyt elämän tarkoitus

Tulen viettämään Ristijärvellä taas enemmän aikaa, kuten aikoinaan lapsuuden kesinä. Rupean äitini ja muun perheeni kanssa remontoimaan Toppilaa, joka on yli 100 vuotta vanha torppa. Jotkut sanovat, että se on jopa ruotsinvallanaikainen sotilastorppa. No sehän ehkä nähdään, kun lattia avataan ja torppa nostetaan.

Elämäni on ollut hyvin työkeskeistä. On elämänonni, että saan tehdä työtä, jota rakastan, eli kirjoittaa kirjoja ja työskennellä terapia-asiakkaiden kanssa.  Olen ammatillisesti saavuttanut paljon viime vuosina, mutta olen kaivannut elämääni myös jotain muuta. Kun teimme äidin kanssa päätöksen pelastaa Toppila, löysin elämääni uuden tarkoituksen. Haluan nyt panostaa siihen. Tämä on toinen kohta elämässäni, kun Ristijärvestä tulee vahva osa elämääni.

Olen iloinen, että Ristijärvellä tapahtuu yhä paljon.  Meidän naapuriinkin muutti kajaanilainen nuoripari. Muutenkin kylämme on ollut viime vuosina vetovoimainen, sinne on asettunut paluumuuttajia ja mökkiläisiä, mikä ilahduttaa.

Meillä ei ole äidin kanssa kummallakaan ajokorttia, mutta K-Market Leinonen toimittaa ruoat viikoittain, ja onneksi Ristijärvellä on vielä hyvät taksipalvelut. 

Olen tällainen hybridi. Viihdyn niin täällä kotikaupungissa Helsingissä kuin maalla Ristijärvelläkin. Olen onnellinen, että minulla on ollut mahdollisuus kokea sekä kaupunkilais- että maalaiselämää.  Koen myös, että itsessäni tunnistamani sitkeys ja kyky selviytyä haastavistakin tilanteista on vahvaa kainuulaista verenperintöä.  Olen ylpeä juuristani ja haluan kertoa niistä aina kun on mahdollisuus.