Kati Rita – Etelä-Karjalasta Kainuuseen, matruusista opetuksen kehittäjäksi

Pyhännänkylällä asuu Kati Rita, jonka elämässä on ehtinyt olla monia käänteitä: Hän on muuttanut Ristijärvelle Lappeenrannasta, löytänyt ristijärveläisen miehen, saanut lapsen ja löytänyt DNA-testin avulla biologisen isänsä. Matruusin merellisistä tehtävistä hän on kouluttautunut opettajaksi, ja nyt hän toimii opetuksen ja oppimisen kehittäjänä Kajaanissa. Kati kertoo elämänsä käänteistä.

Muutettiin tänne keväällä 2011. Tultiin Lappeenrannasta. Silloisessa parisuhteessa muuton motiivina oli Kainuun metsästysmaat. Miehen aloitteesta lähdettiin. Kummallakaan ei ollut minkäänlaisia siteitä ennestään Kainuuseen. ”Mikäpä siinä”, sanoin, ”lähetään vaan.”

Kun käytiin katsomassa taloa Peuravaaralla ja autosta hyppäsin ulos, niin ei kuulunut mitään – oli niin ihanaa se hiljaisuus. Ensimmäinen havainto Kainuussa oli, että minä tykkään tästä valosta. Tämä valo on jotenkin erityinen. Se on niin selkeä se valon muutos. Melkein joka päivä näkee, miten valo vaihtuu.

Ja maisema – Punkaharju on jyrkkää ja äkkinäistä, mutta täällä on pitkät loivat rinteet. Täällä luonto on karumpi, mutta ei se yhtään huonompi oo. Tykkään Kainuussa myös siitä, että täällä saa olla ihan omassa rauhassa. Van kuitenki joka lähtöön on tekemistä, on aktiivisia ihmisiä - jopa kotiin tullaan kysymään. 

Opettajantyön ja lentopalloharrastuksen kautta Ristijärvi tutuksi  

Tulin Lappeenrannasta; lapsuudenperhe on Etelä-Savosta. Olen syntynyt Etelä-Karjalassa ja kasvanut Etelä-Savossa - eteläkarjalaiseksi ja eteläsavolaiseksi tunnen itseni.

Kun keväällä 2011 muutettiin tänne, niin samana syksynä aloitin Keskuskoululla resurssiopettajana. Olen käynyt Punkaharjun lukion, ja Savonlinnassa opiskelin opettajaksi. Olin Keskuskoululla yhdysluokan 5–6 resurssiopettajana, eli luokanopettajan kanssa yhdessä opetettiin yhdysluokkaa. Jatkoin vitosen kanssa ysiluokkaan asti. Luokanopettajan kanssa oli samanaikaisopetusta ja yläkoulussa samanaikaisopetusta aineopettajan kanssa.

Tutustuin opettajan työssä kollegoihin. Ristijärvellä on aktiivinen lentopalloporukka, sekaporukka, ja minulle lentopallo on rakkain liikunnan laji. Näin pääsin sisälle Ristijärveen.  

Muutoksia perhe-elämässä: ristijärveläismies, lapsi, biologinen isä  

Elämän varrella tapahtui taas käänteitä, ja kesällä 2014 asuin Ristijärvellä ihan siinä kylällä. Oli 2014 kesän juhannustanssit Saukkovaaralla, hotellilla. Illan viimeiset tanssit – ja sieltähän se sitten löyty. On se sekin niin tuurissaan.

Opeteltiin ensin olemista ristijärveläismiehen kanssa, ja vuonna 2016 syntyi Aili. On tämä ollut kulttuurien kohtaamista: eteläsavolais-karjalainen nainen ja kainuulainen mies; kieli, murre ja kulttuuri.

Tein 2018 Family Treen DNA-tutkimuksen. Family Tree antaa mahdollisuuden viedä data muihin alustoihin. Sen ansiosta minulle poksahti siskopuoli. Siskopuolen perhe oli tehnyt MyHeritagen kautta DNA-analyysin. Olin ikäni ettiny isääni, eikä äidin kanssa oikein ollut osattu siitä puhua.

Siskopuoli otti ensin yhteyttä. Isä ei ollut tiennyt minusta mitään, mutta DNA-tulosten tultua isä otti yhteyttä isänpäiväviikolla. Sovittiin, ettei tartte kaikkia isänpäiväkortteja lähettää, mitkä on jääny lähettämättä, vaan 44-vuotiaana tapasin oman isäni ensi kertaa.

Jännä, miten sitä on niin läheinen, että se tuntuu tosi tutulta vaikkei ole aiemmin tunnettukaan. Peilissä nään tosin enemmän äitiä. Isä on aktiivinen lentopalloilija, ja lentopallo on minullekin rakkain liikuntamuoto – lentopallo on kai periytyvä geeni.

Onhan niitä kautta aikain kaikenlaisia tapauksia, mitä on voinu sattua isien ja oletettujen kanssa. Kun sen omansa löytää, niin on monta vaihtoehtoa, miten siinä voi käydä. Minulla on ihan satumainen munkki ollu siinä, että siellä on sellaiset ihmiset löytyny - ottivat minut avosylin vastaan. Sisarusten kanssa ei olla vielä tavattu, mutta ollaan viestitelty.  

Ristijärvellä on helppoa pitää lemmikkejä  

Me asutaan nyt Pyhännänkylällä Revonkannassa Ahmolahden tilalla. Myös veden nimi on Ahmolahti. Tämä on miehen sukutila; Mikon äidinäiti on sieltä lähtöisin. Nykyisin tilalla on eläiminä pystykorvat Louhi ja Lempo sekä jämtlannin pystykorva Cara.

Viime aprillipäivänä perheeseemme tuli toinen jämpti, joka sai nimekseen Halo. Että nimen piti olla H-alkuinen, tuli kasvattajalta. Minä toivoin, että se voisi olla kaksitavuinen ja nelikirjaiminen, koska sellainen on helppo ja hyvä. Voihan se vain vähän hupaisaa olla, kun Kaartinen huutaa hirvimetällä ”Halooo”. Meillä on myös Vanessa-niminen maatiaiskissa.  

Kom till sjöss – tule merille

Minulla oli teininä sellainen angstinen olo, että en halua mennä sitä polkua pitkin, jota oletin oletettavan. Lukion aulasta löysin pölyisen, haalistuneen esitteen ”Kom till sjöss”. Kyllähän ihmiset tekevät merillä töitä, miksen minäkin.

Kirjoitin 94, ja syksyllä läksin merimiesammattikouluun Raumalle. Merimiestaitoa, köysitöitä, konepuolen hommia, hitsausta ja sorvausta, turvallisuutta opiskeltiin. Valmistuin puolimatruusiksi jo jouluna. Paljon oli harjoittelua. Läksin joulukuussa pitkään harjoitteluun Ameriikan maahan FinnFighterilla. Oon 19-vuotissynttärit viettäny keskellä Atlanttia.

Jatkoin syksyllä erikoistumisjaksolla, ja sitten minusta tuli matruusi. Perämiesopintojakin aloitin. Sain paikan jäänmurtaja Otsolta; olin siellä kaksi vuotta. Ammattitaidon kannalta se oli paras paikka – perinteisiä köysitöitä ja huoltohommia.

Tuurausjuttujen kautta sain pitkän pestin konttilaivalta M/S Sofia. Se ei ajanut Suomeen ollenkaan, vaan vaihtopaikkoja olivat Tallinna, Riika tai Kööpenhamina. Toisena päätepisteenä oli Pietari ja toisena joko Rotterdam tai Felixstowe Englannissa. Törni kesti kahdeksan viikkoa ja kahdeksan viikkoa loma.

Olin merimies vuoteen 2001 saakka, mutta lopulta aloin kaivata mahdollisuutta pötkähtää työpäivän jälkeen kotisohvalle. Toisaalta mietin myös, että merenkulku ja äitiys eivät oikein sopineet yhteen. Että jos minulla joskus olisi lapsia, niin ei oikein passaisi lapsille sanoa, että “olkaapa kiltisti, äiti tulee sit kahdeksan viikon päästä”.

Pääsin töihin Sippolan koulukotiin opettajaksi, ja niiden kokemusten vahvistamana hakeuduin opettajaopintoihin.  

Kehittäjä-mahdollistajaksi  

Olen aloittanut juuri uuden työn Kajaanin perusopetuksen hallinnossa. Aikaisemmin työskentelin joitain vuosia opetusalan täydennyskoulutusten ja kehittämisen parissa.

Ajattelen itseäni opetuksen ja oppimisen mahdollistajana ja toki myös oppijana. Kainuussa ei opetuksen kehittämistyötä voi tehdä yhdessä kunnassa yksin. Kainuussa on onneksi huomattu yhdessä kehittämisen malli. Monia yhteisiä juttuja on menossa, ja yhteisöllisyys on voimaa.

Maailmanmenossa pitäisi olla etukynnessä. Täällä Kainuussa ollaan, kun ollaan niin aktiivisia. Me pidetään toisiamme kärryillä ja ollaan kärkikahinoissa, kun jotain uudistuksia on tulossa.

Nyt kun oon ollu vasta kaksi viikkoa uudessa työssä ja on niin paljon opettelemista, niin oon kulkenu Kajaaniin. Kivampi on olla paikan päällä eikä etänä.

Minulla on nyt onnellinen elämäntilanne. Osallistuin sellaiseen nettijuttuun, jossa piti kirjata merkkipaalut elämän varrelta. Siinä vaiheessa, kun olen Kainuuseen muuttanu, niin kaikki merkkipaalut on olleet pelkästään hyviä. Kainuu on kohdellu minua hyvin.

Oon rakastunu - en vaan Ristijärveen vaan koko Kainuuseen.