9.12.2024
Ristijärveä on kohdannut onni saada asukkaakseen kuuluisa luontokuvaaja Lassi Rautiainen
11.3.2024
Marketta Heikkinen kertoo Kansalaisopiston kudontapiiristä ja esittelee siellä kutomiaan mattoja. Marketalta voi kysellä räsymattoja omien toiveiden mukaan.
Tämä on niitä elämän merkillisiä sattumuksia: Marketta Heikkinen palailee potkurilla kotiinsa Tenhotielle. Häntä vastaan hiihtää nainen, jonka kanssa hän rupeaa juttelemaan, niin kuin täällä tapana on. Tulee ilmi, että naisen äiti on parikymmentä vuotta sitten kutonut naisen kotiin oikein mieluiset matot, mutta kun ne ovat olleet koko ajan käytössä, ne on jo replut - ei hitunaiset, van replut kumminnii. Äiti on kuollut kolmisen vuotta sitten, niin että häneltä ei enää uusia saa. Nainen on Ristijärveltä kotoisin, mutta asuu nyt etelässä. Matkalla etelästä Ristijärvelle hän on poikennut Heinolan lähituotetorilla Heilassa, jossa myydään käsitöitä, mattojakin, van ei ole löytynyt mieluista. Eikä äidin Ristijärvellä kutomia voi korvata muu kuin mieluinen räsymatto.
"Van minulla on kotona valmiina ylimääräisiä uusia mattoja. Niitä on jääny, koska lasten mattotarpeet on tähän palaan täytetty. Kuvon mallin mukkaan, jos ei mieleistä näistä löyvy", sanoo siihen Marketta. Sovitaan Tenhotiellä tapaaminen seuraavana päivänä.
Tenhotien sievässä omakotitalossa Marketta esittelee mattojaan. Kansalaisopiston kudontapiiri kokoontuu Uutelassa kaksi kertaa viikossa kaksi ja puoli tuntia kerrallaan maanantaisin ja torstaisin. Yläkerrassa on taidepiiri ja alakerrasta kudonta ja neulonta. Kangaspuita on kymmenkunta. Siellä tehdään mattoja, pöytäliinoja, pyyhkeitä, poppanoita, verhoja...
Tässä on esimerkkejä Marketan valmiista matoista.
Tässä lisää esimerkkejä.
Tällainen matto Marketalta on tilattu. Marketta on tehnyt sen tilaajan mallin mukaan.
Marketta on omaa sukua Kemppainen ja alunperin Hyrynsalmelta. Hän tuli tyttösenä töihin Huminaan ja sille reissulle jäi. Marketalla on Ristijärvellä maine paitsi hyvänä matonkutojana myös hyvänä leipojana. Myyjäisissä hänellä on aina tarjolla monenmoista leivonnaista, herkullisimpana perinteistä ohrarieskaa.
Marketta haluaa kiittää Ristijärven kuntaa siitä, että he saavat kokkoontua Uutelan tiloissa. Se ympäristö sopii kankureille hyvin. "Käsityöpiiri on meille kaikille tärkeä sosiaalinen tapahtuma", sanoo Marketta.
Markettaan saa yhteyden sähköpostitse mummujaukki(at)gmail.com tai puhelimitse 044 206 5909.
Tällaisen maton Markettaa vastaan hiihtänyt nainen etelän eteiskäytäväänsä valitsi. Hän oli Marketta- ja mattosattumasta kertakaikkisen onnellinen.