Ristijärveläinen maanviljelijä Lauri Härkönen hoitaa perinnemaisemaa

Siitä, millaista on viljellä maata Koskenkylällä ja millaista on hurahtaa vielä perinnemaiseman hoitamiseen, kertoo Lauri Härkönen kymmenien vuosien kokemuksella.

Koskenkylällä ollaan keskellä perinteisestä kainuulaista maisemaa. Koskenkylää luonnehtii vuonna 1957 valmistunut vesivoimala, joka on "remontoitu joku aika sitten" ja jonka sähkö menee valtakunnanverkkoon. Pyhäntäjärvi on säännöstelty. Perinteinen kainuulainen ilmiö.

Hautalan tilalle johtavan tien molemmin puolin levittäytyy perinteinen kainuulainen maisema: puupeltoja ja päätehakkuita. Kainuu on tehometsätalouden aluetta. Mutta entä maanviljely, missä kantimissa se on?

"Tulin kotitilalle lehmie hoetammaan vuojen 76 alusta, kun vanhemmat uhkasivat, että lopettavat. Otin tilan 78 ommiin nimmiin", kertoo Lauri.

Laurilla on noin 10 hehtaaria omaa ja reilu 20 vuokrapeltoa. Perinnemaisemia on 6,5 hehtaaria: "Talon kohalla oleva alue on vanahoa rantaniittyö ja omalla maalla kauempana on ollu ennenni mehtähaka ja se on nyttii mehtähakana. Mökkinaapurien lähistöllä on ollu entistä peltoa, niin se on muovaotunu perinnemaeseman näköseksi."

"Mehteä ei oo paljo. Mehtärahalla ei oo törsätty, että karjasta on otettu."

Hautalan tilalla on ollut parhaimmillaan viitisenkymmentä elukkaa, joista noin 25 lypsävää. Maidon hakee Maito-Suomi eli entinen Itä-Maito eli entinen Kainuun Osuusmeijeri.

Lauri on 2005 saanut 25-vuotislaatupalkinnon maidontuottajana.

Perhe on osallistunut tilan hoitoon. Oma poika toimii nyt lomittajanakin. Alkuaikoina lomituksen hoiti Lomarengas.

Naapuri innosti perinnemaiseman vaalimiseen

Lauri Härkönen on vaalinut perinnemaisemaa 20 vuotta. Alun perin hänet höynäytti siihen mökkinaapuri.

"Se on kova homma vejellä aetoja. Nuori karja syöpi aluskasvillisuuven, van jonkun verran täötyy vessoa pajuja. Meleko tihheätä vesakkoa oli, kun alotin tämän. Piti aeka paljo raevata. Omalta moalta on paremmin soanu ottoa puita mielesä mukkaan, van vuokramaelta on ollu vähä rajallista se puuston poesto."

Lauri luettelee lehmänsä nimeltä

"Nurmirehu soahaan omalta pellolta, van viljapuoli on täösrehuna ostettu kaopasta", kertoo Lauri lehmistään.

Hautala-nimi tulee siitä, että lähistöllä on ollut tervahautoja: "Hiilipyöräke vielähi löytyy." Hautala kätkee siten muistoja Kainuun muinaisesta suuruudesta.

Navetta on rakennettu alunperin vuonna 60, ja sitä on entrattu moneen otteeseen.

Lauri pitää kahta kyyttöä eli Itä-Suomen karjaa harrastuksena. "Nuppu, Joeku, Aamu-usva, Josefiina, Nunna, Melissa, Muskotti, Orvokki, Netta, Irina..." Lehmännimmie tulloo ku lantun lientä, ja jokaisella nimellä on tarinansa. Veikein on Ooppera, joka on valmis vuoropuheluun Laurin ja haastattelijan kanssa.

Lauri on jo ohittanut henkilökohtaisen eläkeikänsä, van "en oo raskinna lopettoa". Van "nyt kuitennii tuntuu, että eikö tuo oesi aeka jo vähä vähemmällä peästä".

Van mitä sitte tapahtuu? "Pahimmassa tappaoksessa tila pusikoetuu ja metittyy. Van onhan niitä elläenpankkie, jos jotakuta kiinnostaa perinnemaeseman hoeto. Ihan mukavahan se oesi, ettei kaekki tehty työ menisi hukkaan."