9.12.2024
Ristijärveä on kohdannut onni saada asukkaakseen kuuluisa luontokuvaaja Lassi Rautiainen
29.1.2019
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastot tarjoavat ensimmäisenä Suomessa asiakkailleen täysin yhteiset e-aineistopalvelut yli maakunta- ja kimpparajojen. Yhteistyössä on mukana kaksi maakuntaa, 38 kuntaa ja neljä kirjastokimppaa. Alueen melkein puoli miljoonaa asukasta saavat tasa-arvoiset e-aineistopalvelut. Uusi alueellinen eKirjasto julkaistaan Lainan-päivänä 8.2.2019.
"Kunnilla on nyt yhtäläiset mahdollisuudet tarjota e-aineistoja - ei ole väliä, onko kunta pieni vai suuri", riemuitsee Ristijärven kirjasto- ja kulttuurivastaava Maritta Karjalainen, joka pitää pienen Ristijärven kirjastotoimen aina ajan hengessä mukana.
eKirjaston aineistoihin pääsee tutustumaan menemällä Ristijärven kunnan kotisivuille kirjasto- ja kulttuuritoimen kohtaan
https://www.ristijarvi.fi/perhe-hyvinvointi/kirjasto-ja-kulttuuritoimi.html
ja valitsemalla verkkopalveluista esimerkiksi e-kirjat. Sieltä löytyvästä Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan e-kirjastosta kirjastokortin viivakoodilla ja pin-koodilla voi saada haluamansa. E-kirjoja yhteisestä e-kirjavarannosta voi varata omalla koneellaan luettavaksi tai kuunneltavaksi.
Jos esimerkiksi Minna Canthin juhlavuonna haluaisit e-kirjana Minna Maijalan Punaiset kengät – Minna Canthista, rakkaudesta ja vallasta, menet e-kirjakokoelmaan ja katsot, onko se siellä aktiivisena, eli voitko suoraan ladata sen koneelle ja alkaa lukea, tai jos kirja on lainassa, niin teet varauksen. "Kirjat voi lukea ja varata mihin aikaan tahansa, vaikka Hiisijärveltä", opastaa Maritta. "Kannattaa tehdä varauksia, ja perjantaisin kokoelma karttuu uusilla kirjoilla." Samalla tavalla voit lainata tai varata esimerkiksi Karo Hämäläisen Miksi juoksen -äänikirjan.
Kirjastossa on luettavissa ePressin kautta runsas valikoima - 263 sanomalehteä - koko maan kattavasti ja eMagzissa noin 150 ammatti- ja aikakauslehteä. "Pääset lukemaan näitä kirjaston koneilta, mutta kotikoneelta näitä ei voi käyttää", neuvoo Maritta, "Hiisijärveltä täytyy tulla kirjastoon." PressReader taas tarjoaa peräti 7 000 sanoma- ja aikakauslehteä 120 maasta yli 60 kielellä.
Kirjaston sivuston kautta Red Fox Pro tuo käyttöösi sanakirjoja 41 kielellä, kieltenopetusmateriaalia, yritys- ja erityisalojen sanastoa ja matkasanakirjoja.
Kurkkaapa kirjaston sivuilta myös Naxos Music Libraryyn. Siellä on klassista musiikkia 140 000:n ja jazzia noin 17 000:n CD-levyn verran. Voit hakea kappaleidenkin mukaan, mutta hae englanniksi.
Rock Way on itseopiskelijan ilo. Suomenkielinen rytmimusiikin videokoulu tuottaa systemaattisia opetuskursseja eri soittimille. Voit opiskella esimerkiksi kitaran soittoa tai puhetekniikkaa. Kurssin laina-aika on kaksi viikkoa.
Elokuvapalvelu Viddlasta voi lainata kolme elokuvaa kuukaudessa; laina-aika on 48 tuntia. Tarjolla on leffoja myös lapsille, ja viikoittain tulee jokunen uusi elokuva.
Omatoimikirjasto avattiin Ristijärvellä viime vuoden lokakuussa. Se oli Pohjois-Suomen AVIn rahoittama yhteishanke, jossa Ristijärven ohella olivat mukana Hyrynsalmi, Paltamo ja Puolanka ja vetäjänä toiminut Suomussalmi.
Omatoimikirjastoon tullaan fyysisesti. Kirjastokortin viivakoodilla ovi avautuu, ja valvontakamerat ottavat asiakkaan vastaan. Voit lainailla, mennä nettiin ja käyttää lehtipalveluita hyväksesi. Omatoimiaika on maanantaista sunnuntaihin klo 9 - 20.
Ristijärven kirjastossa on henkilökuntaa paikalla ma 12 - 19 ti 12 - 17 ke 9 - 15 to 12 - 15 ja pe 12 - 16. Kirjastossa on lisäksi monia tempauksia ja tapahtumia.
Aivan vasta Ristijärvi-seura järjesti kirjastossa kuvienkatseluillan, joka oli hyvin suosittu. Vanhoja kaitafilmejä ja valokuvia oli digitalisoitu, ja niitä näytti Eero Pyykkönen.
Nyt kirjastossa on talvimetsä lasten vihreän hyllyn sisällä. "Eri materiaaleja hyödyntämällä on luotu talvinen maisema", kertoo Maritta. "Talvimetsässä on pehmoleluja, siellä luetaan tarinoita ja siellä saa höpsötellä." Talvimetsään pääsee koska tahansa kirjaston aukioloaikana. Tiistaisin siellä käyvät eskarilaiset tunnin aamulla ja 1- ja 2-luokkalaiset vuoroviikoin. Myös päiväkotilapsia käy. "Näin saadaan kasvatettua uusia kirjastonkäyttäjiä ja saadaan lapset ja nuoret lukemaan", sanoo Maritta.
Viides- ja kuudesluokkalaisilla on menossa lukuhanke, johon kuului vinkkaustuokio kirjastossa sekä kevään aikana luettavien kirjojen sisältöön liittyvät tehtävät. Keskeisenä pidetään sopivien kirjojen löytämistä motivaation virittäjäksi ja ylläpitäjäksi. "Viikon päästä vinkkaustuokiosta moni oppilas tuli hakemaan jo seuraavaa tieto- tai kaunokirjaa. Ainakin alkuinnostus on ilahduttavaa", kertoo Maritta mielissään.