Sairaanhoitajana Ristijärvellä - Ruusa Kemppainen muistelee

Ruusa Kemppainen täyttää elokuussa 92 vuotta. Hän muistelee tietään sairaanhoitajaksi ja sairaanhoitajan työtä Ristijärvellä.

"Olin jatkosodan aikana äidin mukana Oulun kaupunginsairaalan reissulla. Sairaanhoitajat kävelivät edestakaisin käytävällä valkoisissa puvuissaan ja näyttivät hienoilta. Eetterin tuoksu leijui ilmassa ja pidin siitä. Halusin sairaanhoitajaksi", kertoo Ruusa Kemppainen kipinästään. 40-luvun alussa ei Ristijärvellä ollut sairaalaa.

Sairaanhoitajakoulutukseen pääsy ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys, kun Ruusalla ei ollut keskikoulupohjaa. Koska hän piti lapsista, hän hakeutui töihin lasten pariin. Hän oli ensin lapsenhoitajana Nikkilässä lääkäriperheessä. Tällä työllä Ruusa ansaitsi rippipukurahat.

Nikkilän jälkeen Ruusa jäi Valtimolle Tiukulan lastenkotiin, jossa oli 32 lasta vauvasta 13-vuotiaisiin. Ruusa muistaa, miten orpotyttö lauloi äidin- ja kodinkaipuustaan, ja liikuttuu vieläkin tytön laulua laulaessaan. Lastenkodissa Ruusa oli harjoittelijana puoli vuotta.

Tiukulan jälkeen Ruusa harjoitteli toiset puoli vuotta Pelastakaa lapset Ry:n lastenkodissa Kajaanissa. Käytiin jatkosotaa. Kajaanissa oli ollut pommituksia. Pelotti. Tanssi oli kiellettyä, mutta johtajattaren poissa ollessa "mepä tempastiin ikkunoista harsoiset verhot ja tanssittiin verhojen kanssa".

"Tämän jälkeen tulin Ristijärvelle Ipattiin puotipuksuksi. Olin kolme vuotta, mutta ajattelin, että tämä ei ole minun alaani. Hain diakonissalaitokselle Ouluun ja pääsin. Ei kysytty keskikoulutodistuksen perään kun minulla oli harjoittelut."

Suosituksetkin auttoivat. Toisen suosituksen antoi kunnanlääkäri Martti Lind, jota Ruusa oli assisteerannut, ja toisen terveyssisar Meeri Keränen.

"Opinnot Oulun Diakonissalaitoksella alkoivat Viattomien lasten päivänä 1949, mutta minä en saanut olla viaton lapsi, kun piti vielä olla Ipatilla inventaariossa", nauraa Ruusa. "Otin Säästöpankista 10 000 markkaa velkaa, jonka isä takasi. Maksoin takaisin ammattiin päästyäni." Ensimmäisenä opintovuonna testattiin, sopiiko alalle. "Koska en ollut körtti, minua ei paljon noteerattu", kuvaa Ruusa. Ruusan mummo, Säräisniemen armonvuoden saarnaajan Karl Adolf Forbuksen tytär, oli tiukkapipoinen uskovainen, joka ei suvainnut punaista lapsillakaan edes nenäliinassa, koska punainen oli synnin väri. Ruusan oma uskonnollisuus on siksi ollut paljon suvaitsevampaa. Koska Ruusa osoittautui opintojensa aikana käytännön työssä neuvokkaaksi, hänet "pantiin yliyököksi", mikä oli opiskelijalle vaativa tehtävä.

"Valmistuttuani", kertoo Ruusa, "soitin Lapista Ristijärvelle kunnanlääkäriksi tulleelle Vesa Ollilaiselle, voinko päästä Ristijärven kunnansairaalaan sairaanhoitajaksi." "Totta kai te pääsette, mutta viihdyttekö te täällä", oli kunnanlääkäri sanonut. "Minä luulen, että viihdyn", oli Ruusa vastannut, "koska minulla on siellä koti - isä ja äiti."

Ollilaisesta kerrottiin, että hän oli leikannut sota-aikana sotilaalta umpilisäkkeen Tuomelan pirtin pöydällä. "Sitä ihmeteltiin ja päiviteltiin, mutta eihän siihen tarvittu kuin eetteriä ja puukko", kommentoi Ruusa. "Täällä oli silloin paljon sotilaita", hän jatkaa. "Meillä Komulassa ja Kariniemessäkin oli pirtti täynnä. Ja tuolla vähän matkan päässä oli niin suuri teltta kuin meillä piha."

"Ristijärven kunnansairaalaa rakennettiin, kun olin puotipuksuna", palaa Ruusa kertomuksessaan vähän takaisin. "Se oli suojeluskuntatalo, jonka suojeluskunta lahjoitti kunnalle. Viisaudessaan Ristijärven kunnanmiehet ajattelivat, että se palvelee kaikkia, kun siitä tehdään sairaala. Se valmistui 51."

Ruusa tuli Ristijärven kunnansairaalaan sairaanhoitajaksi 1953. Hän oppi yhden tapauksen kautta, että lääkäri olikin huumorintajuinen, eikä häntä tarvinnut pelätä. "Tuolloin virtsanäytteen virtsa piti sentrifuugissa käsin pyörittää", kertoo Ruusa. "Kun olin pyörittämässä potilaan näytettä, niin ykskaks kusi lensi pitkin seiniä." "Joko te saitte sen näytteen?" tuli lääkäri kysymään. "Se on seinällä", vastasi Ruusa surkeana. "Antaa olla", sanoi lääkäri. "Rauhoittui, kun oltiin rehellisiä", kommentoi Ruusa.

Lääkäri Ollilaisen oikea käsi Ristijärven kunnansairaalassa oli kirurginen sairaanhoitaja Helka Karppinen, joka oli ollut rintamalla ja jolla oli tietoa ja taitoa. Oli ylihoitaja, sairaanhoitajia ja apuhoitajia. Synnytysosastokin oli ja kaksi kätilöä. Kunnassa oli myös kiertävä kätilö. "Yhtenä vuonna synnyttäjiä oli Ristijärven sairaalassa 144", pistää väliin Ruusan mies Raimo Kemppainen, joka on tehnyt elämäntyönsä Ristijärven kunnansihteerinä.

Sairaanhoitajana Ruusa työskenteli vuoteen 1955. Hän halusi oppia lisää ja haki kätilöopistoon Helsinkiin - haki ja pääsi. "Olin päässyt kätilöopistoon, kun meillä Komulassa rupesi aamuyöstä lammas karihtoimaan", kertoo Ruusa. "Hätäännyin ja lähdin juoksemaan Elli-tätin luokse. Elli-tätin puoleen käännyttiin aina kiperissä tilanteissa." Ruusa oli jo juossut jonkin matkaa, kun Kaisa-sisko oli huutanut perään: "Tuuhan takasin eläkä mene tänne Elli-tätiä pyytämään, kun lammas jo teki karihtat. Oot sinä kumma ihminen, kun pelekeät kun lammas karihtoipi - ei sinusta tuu kätilöä."

Kätilöksi valmistuttuaan Ruusa palasi Rustijärven kunnansairaalaan sairaanhoitajaksi, mutta hän lomitti kätilöitä. Sitten tuli ylihoitajan paikka auki. "Hain", kertoo Ruusa, "ei ollu muita hakijoita."

"Osastoapulaiset, nykyajan lähihoitajat", hän muistelee, "olivat huippuja empaattisuudessaan. Potilailla oli matala kynnys puhua heille."

Ylihoitaja-aikana oli paljon yöhälytyksiä. Seitenoikeaa rakennettiin, ja sieltä tuli sähköiskun saaneita. Ruusa muistelee yhtä tapausta: "Vieläkin nään sen potilaan kasvot, se oli tuskasta tajuton, kylki ihan musta. Toivio pisti tarpeeksi morkkua, ja potilas lähetettiin Kajaaniin. Jälikäteen kuultiin, että potilas oli selvinnyt." "Kerran ukonilimalla Seitenoikealla 'kenttä räjähti', ja vammautuneita vietiin Kajaaniin."

Tohtori Toivio oli Ristijärvellä kahdeksisen vuotta. Hänellä oli potilaita Paltamosta ja Sotkamosta, ja nämä kunnat maksoivat siitä "nettotappion". Ruusa muistelee 3-vuotiasta tyttöä, jolla oli kotona tapahtunut reisiluun murtuma. Toivio leikkasi sen. "Tuomelan Annikki antoi eetteri-narkoosin. Minä asisteerasin. Luita yhdistettiin 'vaijerilla'. Leikkaus onnistui, ja tyttö parani." Myöhemmin Ruusa näki saman potilaan, josta oli tullut pitkä hoikka tyttö. Hän näytti ompeleen jälkeä reidessä ja kehaisi: "Hiihän kilipaa."

Ruusa kertoo ristijärveläisestä keksinnöstä - luun kohottajasta - jonka tohtori Toivio piirsi ja seppä Taavetti Okkonen teki. "Ristijärven kunnan sairaalassa oli tällaista osaamista."

Ruusa tuurasi ylihoitajan työn ohella kätilöä. Töitä ja hälytyksiä oli paljon koko henkilökunnalla. Hän odotti viimeisillään kuopustaan, laskettu aika oli mennyt jo viikko aikaisemmin. "Puhelin kilahti kotona iltasella ja sanottiin, että minun pitää tulla asisteeraamaan sektiota. Minä menin." 

70-luvun alussa Ruusa jätti ylihoitajan homman ja ryhtyi terveydenhoitajaksi, jonka vastuualueena oli äitiyshuolto. "Tuliniemen Aunella oli vesistön pohjoispuoli ja Hellin Härkösellä, Harjulan Hellinillä, vesistön eteläpuoli. Hellin kulki moottoripyörällä. Minä kuljin pyörällä ja nautin siitä."

"Tykkäsin kiertävän kätilön hommasta. Sain raitista ilimoa. Kotikäynnit tein omalla ajalla neljän jälkeen, kun pääsin neuvolasta. Oli vapauttavaa, kun ei tarvinnut tehdä työlistoja."

Suojeluskunnan talo purettiin, ja 80-luvulla rakennettiin uusi sairaala. Eläkkeelle terveydenhoitajan työstä Ruusa jäi 1987. "Mitä sinä eläkkeellä tiet", häneltä kysyttiin. "Ensimmäesenä puhistan leivänmurut lusikkalaatikosta", vastasi Ruusa.