9.12.2024
Ristijärveä on kohdannut onni saada asukkaakseen kuuluisa luontokuvaaja Lassi Rautiainen
16.9.2024
Toni ja Jutta Haapala ovat muuttaneet Etelä-Suomesta Kainuuseen ja innostuneet Kainuun kalastusmatkailun mahdollisuuksista. Toni vetää Ristijärven ja Hyrynsalmen kuntien sekä KAMKin kalastusmatkailuhanketta ja Jutta hoitaa perustamansa Kainuunkalastaja Oy:n lukuun kalastusmatkailun markkinointia, mainontaa ja järjestelyjä. Toni ja Jutta valottavat tässä Kainuun kalastusmatkailupotentiaalia.
Minä olen kotoisin Vantaalta, Toni aloittaa, ja minä kai Järvenpäästä, jatkaa Jutta, koska olen syntynyt siellä.
Olemme muuttaneet Kainuuseen kuusi vuotta sitten ja Ristijärvelle kaksi vuotta sitten. Täältä löytyi meidän perheelle sopiva talo Putkolanniemestä. Meillä on yksi lapsi ekalla luokalla, toinen täyttää lokakuussa kolme vuotta ja kolmas syntyy tammikuussa.
Asun vielä Puolangalla, kertoo Toni, koska olen siellä kunnanhallituksessa ja -valtuustossa. Olen myös teknisen lautakunnan varapuheenjohtaja ja jäsen sivistyslautakunnassa. Kainuun maakuntahallituksessakin olen.
Koko elämäni olen kalastanut, kertoo Toni. Ihan pienestä asti olen tehnyt satakunta reissua vuoteen. Täällä Kainuussa tuli vene heti ostettua. Huomasin, että Kainuussa on hirveä kalastusmatkailupotentiaali: Hyrynsalmella on 242 järveä ja Ristijärvellä 116. Erityisesti Ristijärven Pirtillä on iso kasvupotentiaali.
Vuosi sitten aloin tehdä kalastusmatkailuhankkeen pohjatöitä, vein paperin Hyrynsalmen kunnan elinkeinopäällikölle, jonka kanssa otimme yhteyttä KAMKiin ja Ristijärven elinkeinopäällikköön. KAMK innostui, Hyrynsalmen ja Ristijärven kunnanhallitukset hyväksyivät hankkeen. Hankkeen rahoitus on saatu Ristijärven kunnalta, Hyrynsalmen kunnalta, KAMKilta sekä Maaseuturahoitukselta.
Minä hoidan koko kalastusmatkailun bisnespuolen, sanoo Jutta. Se lähti siitä, että tuli niin paljon yhteydenottoja, miten mitäkin vehjettä kuuluisi käyttää ja lukea, ja kalastuselämyksen kokemuksia. Ajattelin, että tästähän saisi pienen bisneksen ja perustin Kainuunkalastaja Oy:n. Kainuunkalastaja Oy järjestää kalastusretkiä, jigikalastuksen peruskursseja ja laiteopetusta.
Pääpaino on kalastuksen parissa, mutta laajennamme palveluitamme. Talvella on tiedossa muun muassa suksivoiteluita. Lisäksi tarjoan itse niin henkilökohtaisen avustajan, koulunkäynnin ohjaajan kuin tarjoilijankin palveluita.
Some on paras markkinointi- ja mainontakanava. Meillä on Tik Tokin https://www.tiktok.com/@kainuunkalastaja live lähetyksissä parhaillaan 5 000 katsojaa. Instassa https://www.instagram.com/kainuunkalastaja, Facebookissa https://www.facebook.com/kainuunkalastajaoy ja nettisivuilla www.kainuunkalastaja.fi meillä on paljon seuraajia.
Suoritan parhaillaan kalatalouden ammattitutkintoa Kemissä, kertoo Toni. Valmistun ensi vuonna; minulta puuttuu tutkinnosta enää osa näytöistä.
Muut ammattini olen opetellut työssä. Olen ollut autokorjaamo-, ilmastointi- ja järjestyksenvalvonta-alalla.
Minä olen koulutukseltani levyseppä-hitsaaja, lisää Jutta ja nauraa heleästi. Työelämässä olen ollut tarjoilijan, koulunkäynnin ohjaajan, henkilökohtaisen avustajan sekä vastaanottovirkailijan työnkuvissa.
Toni ja Jutta korostavat kalastusmatkailun näkyvyyttä: näkyvyys, näkyvyys, näkyvyys, he sanovat. Kasvu, kansainvälinen matkailu, yhteistyö, he luettelevat taikasanoja. Tietoiskuja eri kanavissa.
Hyrynsalmella ja Ristijärvellä on opeteltu jigikalastusta vauvasta vaariin. Jigikalastus tarkoittaa yleisesti sitä, kun kumivieheillä kalastetaan pohjalinjaa pitkin. Tapahtumissa on ollut täkyongintaa, jossa on ammattilainen mukana. Täkyonginnassa syöttinä käytetään kuollutta pientä kalaa.
Kalastustapahtuma Ristijärvellä.
Täkykalastustapahtuma Hyrynsalmella.
Nuorten aktivoiminen on yksi tavoitteistamme. Meillä on Whatsapp-ryhmiä ja niissä kalakuvaa. Myös nuoriin olemme yhteydessä. Koko aika on viestiä postilaatikoissa ja koko aika tulee kysymyksiä.
Kotimaan matkailijoita on saatu hyvin. Meillä on aina vene valmiina trailerin päällä. Siinä on neljä näyttöä, kaksi liveluotainta sekä viistoanturi. Tarjoamme osaamista ja tietotaitoa.
Kainuunkalastaja Oy:n vene on aina valmiina trailerin päällä, kun tilaus kalastusretkestä tulee.
Olemme saaneet paljon yli metrisiä haukia sekä isoja kuhia. Asiakkaille olemme saaneet ennätyskaloja. Yhteydenottoja tulee ympäri Kainuuta, mutta haluamme pitää yrityksen Ristijärvellä.
Toni Haapala esittelee kalastusretkellä saatua suurta haukea.
Hankkeessa harjoittelemme kalan käsittelyä niin vapautettavan kuin saaliiksi otettavankin osalta. Kalastamme vastuullisesti niin hankkeen kuin yrityksenkin osalta.
Ohjelmapalvelut keskittyy nyt kalastusmatkailuun, mutta jatkossa on tarkoitus laajentaa muidenkin aktiviteettien opaspalveluihin. Matkailijoiden houkuttelu on tietysti tärkeää.
Jatkohankehan Kainuuseen tästä olisi hyvä tehdä, toteaa Toni. Pullonkaula on majoitus- ja ravintolapalveluissa. Onneksi saatiin Ristijärvelle pizzeria. Meillä on suunnitelmia seuraaville kolmelle, jopa viidelle vuodelle.
Tärkeintä meille on kuitenkin perhe-elämä, sanovat Toni ja Jutta yhdestä suusta. Ristijärvi on kerta kaikkiaan ihanteellinen paikka perhe-elämän ja kalastusmatkailun yhdistämiselle. Yökerhojen järjestyksenvalvojana näin, millaista elämä on suurkaupungeissa, jatkaa Toni. Ja kalastuksen lisäksi täällä voi harrastaa hiihtämistä ja maastopyöräilyä. Ristijärvi on meidän loppuelämän koti.